Nyt olen koonnut portfolioblogini sellaiseen pakettiin, että olen valmis sen palauttamaan. Kokoajan kuitenkin tulee mieleen aiheita mistä haluaisi vielä ja vielä ja vielä kirjoittaa, mutta aika ei riitä ja pitäähän tätäkin jotenkin karsia. On mielenkiintoista kuitenkin huomata, että päästessään vauhtiin kirjoittamisessa siitä ei meinaa tulla loppua. Ideoita pulppuaa,  tekstiä ryöppyää ruudulle ja joku punainen lanka on vain valittava. Olen kuitenkin tyytyväinen aikaansaannokseeni. 

Ideana oli siis kertoa tuoda esille, miten on opintojaksolla käsitellyt asiat sisäistänyt ja erityisesti soveltaa näitä kauneudenhoitoalalle. Omana tyylinäni ei ollut uudestaan kirjoittaa verkossa olevien opiskelumateriaaliemme tekstejä, vaan luoda omasanaista tekstiä ja todellakin kirjoittaa niistä asioista mitä on oppinut ja mitkä löytyvät oman pään sisältä. Kun tavoitteena on myös osoittaa ymmärtävänsä miten markkinoinnin keinoja käytetään kauneudenhoitoalalla, on tärkeää mielestäni tuoda paljon esimerkkejä siitä. Itse olenkin tekstissäni käyttänyt paljon konkreettisia esimerkkejä ja kuvia havainnollistamaan asioita. Tämä oli minulle luontainen ja omantuntuinen tyyli edetä blogissa.

4715912_700b_v1.jpg
Kuva: http://9gag.com/gag/4715912/homer-learning-marketing

Opin tätä tehdessäni aivan älyttömän paljon. Ensinnäkin tehdessämme markkinoinnin kilpailukeinojen raporttia sisäisti todella hyvin siihen sisältyvät asiat ja siitä oli hyvä myös jatkaa portfolion kehittämistä. Portfoliota työstäessäni olen tarkkaillut ympäristöäni enemmän ja avannut silmäni sille, miten kaikkialla on viestejä markkinoinnista. Olen myös käyttänyt älyttömiä aikoja netissä surffaillen, selaillen ja hakien tietoa sekä esimerkkejä asioiden konkretisoimiseksi. Olen lukenut lehtiä, tutkinut kirjoja sekä selannut sosiaalista mediaa erisilmällä. Tämä tehtävä on antanut todella paljon ja olen törmännyt niin moniin kiinnostaviin sivustoihin ja aiheisiin, että olen useasti uppoutunut sinne pitkäksikin aikaa. Sitten hetken päästä olenkin tajunnut, että hei, ei minun tätä pitänyt tehdä vaan portfoliota.
Huomasin myös, että aloin kehittymään kirjoittajana. Kun vertaa minun ensimmäisiä postauksiani viimeisimpiin, on niissä eroa jonkin verran, mutta sekin osoittaa vain sen, että kaikkea mahdollista hyötyä tästä tehtävänannosta on saatu. Tiedonhakutaitojen parannuttua myös tekstistä ja sen sisällöstä tuli erilaista. Kokonaisvaltaisesti olen tyytyväinen työhöni ja uskon sen tuovan hyvin esille oman osaamiseni sekä tietämykseni persoonallisella tavalla. 

En myöskään koskaan ollut käyttänyt mitään blogipohjaa, joten... PELKKÄÄ PLUSSAA SEKIN! Se oli minun portfolioni ja saas nähdä, jääkö tämä kirjoittelu nyt sitten tähän vai jatkuuko myöhemmin.. :)

Au-revoir.jpg